Eilen pääsin sitten ekan kerran pistämään, ja pakko kyllä sanoa että se oli kauheeta :D siis näin piikkikammoiselle. No, itse pistoshan ei todellakaan tuntunut missään, en tuntenut yhtään mitään, mutta tuntui kun olis joku henkinen muuri ollut siinä välissä, en vaan saanyt piikkiä menemään ihan iholle, se pysähtyi siihen sentin päähän :D
No, jotenkin sen sain kuitenkin tehtyä, ja nyt sitä pitäisi joka ilta pistää, ehkä ensi kerta onkin helpompi :)

Järkytyin kyllä noiden lääkkeiden hinnoista, ton yhden kynän hinnaksihan tuli 270e, ennen kelakorvauksia se oli joku 470e! Ja tarvitsen vielä toisen, plus sitten muista lääkkeistä ei mitään hajua vielä... Mikä ihme siinä maksaa!?

Seuraava ultrakäynti on ensi tiistaina eli 25.9, jolloin katotaan miten on alkanut lääkkeet vaikuttamaan. Tänään kp 3...

Menkkoja nimittäin :D

Nyt on siis suunnitelmat tehty, ja vähän jopa säikähdin kun tosiaan heti ensi kierrossa se voi tapahtua! Siis voin olla jo ensi kuussa raskaana!

Ensin käytiin läpi hoidot lääkärin kanssa, mitä tehdään ja milloin. Tutkittiin vielä pikaisesti mua, että sai laskettua oikean annoksen lääkkeille, ja mieskin sai oman kopeloinnin osakseen :D

Seuraavaksi sitten annettiin pakolliset verikokeet, ja sen jälkeen hoitaja opetti vielä piikittämiset.

Nyt ollaan siis valmiita, menkat kun alkaa niin kierron 2 päivänä alkaa pistämiset!

Ai että rakastan tuota miestä joka päivä enemmän ja enemmän! <3

Eilen itkin pahaa oloa miehelle, joka yllätti täysin ilmoittamalla että on menossa ensi viikolla pankkiin keskustelemaan lainasta, kuulemma maksoi mitä maksoi, me hoidetaan tää väestöliitolla eikä jäädä enää odottelemaan!
Tänään soitinkin heti klinikalle ja saatiin suunnittelukäynti 14.9 eli siitä se sitten lähtee! :) Jännittävää!

Ensikäynti on nyt sitten takana, ja eipä kyllä ollut mitään hyviä uutisia... Mistä sitä edes alottaisi.

Kävin siis tolla käynnillä yksin, kun ei mies vaan päässyt mukaan. Tutkittiin mua ja käytiin läpi miehen simppatulokset. Ja kummassakin vikaa. Mulla on puolisen vuotta sitten poistettu kysta, jonka jälkeen kaikki kuulemma näytti hyvältä, nyt oli sitten jo uusi kysta kasvamassa, ja toinen munis täysin tukossa, diagnoosina endometrioosi.

Miehen simppatulokset seuraavat :

normaaleja 1%
epänormaaleja 99%
(pää 99%/ kesk.osa 18% / häntä 1%)

eteenpäin liikkuvat 38%
paikallaan liikkuvat 8%

Eli ei todellakaan mitkään hyvät.


Eli hypätään suoraan yli inssien, joista kuulemma ei ole meille hyötyä, hoitomuotona tulee olemaan IVF / ICSI eli koeputki- tai mikrohedelmöitys. Oli pienoinen järkytys ottaa tieto vastaan yksin, eikä ollut kovin mukava soittaa miehelle :(
Inssit oltaisiin voitu hoitaa tuolla väestöliitossa, mutta koska noi on niin järkyn hintasia niin valitettavasti lähete lähti naistenklinikalle, eli seuraavaksi eikun odotellaan :(

 Kyllä taas on ollut jotenkin paha olla koko tän asian takia.

Tuntuu että tunteet  heittelee kun vuoristoradassa, välillä tuntuu että onpa oikeastaan ihan kiva että ollaan kaksistaan miehen kanssa, pystyy vaan nauttimaan toisesta. Sitten taas huonoina päivinä se lapsenkaipuu on ihan valtava. Se on jotain mitä ei edes pysty sanoilla kuvata, sitä vaan puuttuu tarkoitus koko elämältä.

Ja nyt se on nimenomaan ollut taas sitä :( Kun vielä kuulin että ainoa pariskunta meidän ystäväpiiristä jolla ei vielä lapsia ole, niilläkin on yritys päällä. Olen aivan varma että niillä onnistuu ennen meitä, ja jotenkin valmiiksi olen jo vähän jopa katkera ja kateellinen siitä. Nää tunteet on ihan uskomattomia, inhoan niitä, mutta ne tulee niin vahvoina ettei niitä pysty sivuttamaan.
Muistan kun pikkuveli kertoi että niille tulee lapsi. Tottakai olin niin älyttömän onnellinen niiden puolesta, mutta kun sen jälkeen tuli hetki että olin yksin, niin kyyneleethän sieltä tuli, eikä meinannut loppua.

Huomenna olis viikko kulunut simppatestistä, ja tietysti toivon että ne kerkeis tulla vaikka jo tällä viikolla! Sitten taas toisaalta toivon että ne vaan häviäisi postissa, tekis mieli perua koko ensikäynti ja unohtaa koko asia. Pelkään vaan niin kauheasti mitä sieltä tulee :( Jännittää ja pelottaa niin että on ihan fyysisesti paha olo, oksettaa, eikä tee mieli syödä mitään. Ajatukset harhailee ja tuntuu ettei saa mitään aikaseksi.
Töissäkin työt kasaantuu kun puuttuu ihan kokonaan se punainen lanka, siirtelen vaan kun robootti papereita pinosta toiseen.

No, perjantaina olis tarkotus lähteä miehen kanssa keikalle, ja pitkästä aikaan käydä baarissa. Todellakin tarviin nyt nollausta!